Kalastusta

Kalastusta
Kalaan naamisuvannolle - Tornionjoen ottipaikalle.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Talvikelejä!

Syksy on vierähtänyt nopeaan. Kauden lopusta on kulunut kohta kolme kuukautta aikaa. Uuden kauden suunnittelu on jo kovassa vauhdissa. Uudet englanninkieliset sivumme saatiin valmiiksi syys- ja lokakuun taitteessa. Alamme päivittää blogikuulumisia myös siellä ulkomaalaisten vieraidemme iloksi. Uusia sivuja pääset tarkastelemaan tästä: https://www.tornioriver.fi/

Viime kauden lopullinen nousulohimäärä Kattilakosken luotaimen ohi oli reilut 41 000 kalaa. Se jäi selvästi jälkeen vuosien 2014 ja 2016 huippulukemista ja myös vuosien 2012-2016 keskiarvosta. Kaikesta huolimatta nousulohimäärä oli suurempi, kuin vuosikymmenen vaihteessa tai 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmennellä. Ammattikalastuksen aikastamisella saattoi olla vaikutusta kalamääriin, mutta kylmä kevät ja lohikantojen luonnollinen vaihtelu vaikuttivat myös varmasti lohennousuun. Vaikka kalamäärä oli edellisvuosia vähäisempi, pysyi vesi viileänä läpi kesän ja kalastus melko tasaisena läpi kauden. Moni ensikertalainen pääsi jälleen nauttimaan ensi kertaa elämässään huumaavasta tunteesta, kun lohi huudattaa rullaa. Myös pitkään ilonamme kulkeneet kokeneet vieraamme saivat iloita räikän pärinästä useaan otteeseen. Hitaan kesäkuun alun jälkeen lohikesä oli ainakin Naamisuvannolla aivan mukiinmenevä. Parhaiden kesien ilotulitusta ei nähty, mutta toisaalta joella oli tilaa ja kalaa kuitenkin saatiin mukavasti.

Selkeänä huolenaiheena viime kaudelta mieleen jäi kuitenkin kolmen merivuoden kalojen pieni määrä joessa. Nämä kalat muodostavat usein Väylän päänousun. Toivottavasti kyseessä oli vain yhden kesän ilmiö ja ensi kaudella sekä nousumäärä, että kolmen merivuoden kalojen eli noin kymmenkiloisten kalojen määrä kasvaa. Maa- ja Metsätalousministeriön asetus lohen ammattikalastuksen ajoittumisesta ja säännöistä on voimassa vielä seuraavat kaksi vuotta. Väylän vaisumman lohennousun jälkeen se kohtasi voimakasta kritiikkiä syksyllä, mutta lienee epätodennäköistä, että se muuttuisi ennen kesää 2020. Toivottavasti ensi kevät on olosuhteiltaan "normaalimpi", jolloin asetuksen todellinen vaikutuskin näkynee paremmin.

Hyvä uutinen tulevaisuutta ajatellen oli kesänvanhojen lohen poikasten hieno määrä luonnonvarakeskuksen sähkökalastuksissa viime suvena: https://www.luke.fi/uutiset/lohen-poikastuotanto-historiallisen-runsasta-tornion-ja-simojoessa/  Tulevaisuudessa merelle lähtevien smolttien määrä voi jatkaa entisestään kasvua.

Talvi on saapunut Naamijoelle. Uusi talo talviasussa.

Talvi on saapunut Pohjolaan. Naamisuvanto on jo jäässä ja jää on jo sen vahvuista, että se näkyy hirvenkin kestävän. Lunta on nelisenkymmentä senttiä ja viime viikkojen aikana on koettu jo kovia pakkasia. Joulun odotus alkaa hiipimään ihmisten mieliin. Hyvänä lahjaideana voimme suositella innokkaalle kalamiehelle opastettua lohestuspakettia Naamisuvannolle! Elämyslahja on sellainen, joka ei haalistu, eikä unohdu vielä vuosienkaan päästä. Sunnuntaina 26.11. voidaan vielä palata Arktisten Vesien kuvausryhmän matkassa lohikesään 2017. Kuvausporukan parin päivän visiitti Naamisuvannolle nähdään yhdessä Ounasjoen kanssa huomisessa jaksossa mtv3-kanavalla klo 12:30. Meidän kalastus kuvausporukan kanssa tapahtui kotoisella Naamisuvannolla ja Kengiksen poolialueella Pajalassa. Nauttikaa jaksosta ja alkutalvesta!

Kuuraa puissa, revontulet taivaan katteena. 


-Naamisuvanto-