Kalastusta

Kalastusta
Kalaan naamisuvannolle - Tornionjoen ottipaikalle.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Kohti elokuuta


Vesi on ollut taas viikon vaihteen jälkeen herkässä ja sateinen kesä on saanut toden teolla jatkoa. Sunnuntain viileä ja sadekuuroilla höystetty ilma sekä maanantain yhtäjaksoinen sade pudottivat veden lämmön alle 15 asteen. Myös vedenlasku pysähtyi ja vedenpinta nousikin ainakin hetkellisesti pari senttiä ylöspäin. Viikon lopulla häämöttää Tornionjoen lohikuninkuus kilpailu ja olosuhteet kisaa ajatellen vaikuttavat otollisilta. Viime päivinä on ollut havaittavissa piristymistä saalisrintamalla ja elokuuta odotellaankin vesi kielellä...


Naamisuvantoa auringon laskiessa. 


Vieheen valinta osui kohdilleen ja saamamiehiä myhäilyttää.



Naamisuvanto

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Pikkulohet liikkeellä


Hyvän edellisviikon jälkeen aurinkoiset kelit ovat hieman hiljentäneet kalan tuloa pitkin väylän vartta. Huolimatta aurinkoisista keleistä vedenlämpö on edelleen lohen pyynnille hyvinkin otollinen. Tänään päivällä mittasimme Naamisuvannon lämpötilaksi 15,6 astetta. Noin viikko sitten Kattilakosken ohi paineli vuoden aikaan nähden vielä erittäin mukavia lohimääriä, jopa 1300-2000 lohta päivittäin. Vaikka näistä luvuista ollaan nyt tultu alaspäin, vaikuttaa silti siltä, että lohimäärä nousisi lähelle vuoden 2012 lukemia eli 60 000 lohen korville. Nousukaloista on tutkijoiden mukaan huomattavan suuri määrä ollut viimeisen viikon aikana kosseja eli pikkulohia. 1-3 kiloisia kaloja odotellaankin saaliiksi tulevina päivinä, ensimmäisiä onkin jo tilastoissa näkynyt. Vesi on hienoisen lämpenemisen lisäksi jatkanut laskua, joten erityisesti perhoja sekä pieniä vaappuja kannattaa laittaa pyyntiin lohen toivossa.

Kaunis kossi jatkaa uintiaan Naamisuvannolla.

Lohiviikon onnistunut päätös.   







lauantai 11. heinäkuuta 2015

Lohestajan heinäkuu

Eivät helli helteet pohjoista vieläkään. Niinpä voidaan todeta, että kelit sopivat lohimiehille, kuin nenä päähän. Viileiden kelien ja korkean veden ansiosta jokiveden lämpötila on pysynyt koko kauden lohen siiman päähän saamisen kannalta ideaalina. Tällä hetkellä näyttää myös siltä, että nousukalojen määrä on jälleen kääntynyt mukavaan nousuun. Näin ollen puheet myöhäisestä lohennoususta tänä kesänä eivät ole olleet tuulesta temmattuja. Lohta on näkynyt suvannolla aivan eri malliin, kuin edellisellä viikolla. Kaloja on osunut myös siiman päähän mukavasti ja voidaankin todeta, että nyt eletään kauden parhaimpia aikoja Naamisuvannolla. Papukaijan väriset vaaput, kirkkaalla kelillä keltaiset perhot ja pellin uittaminen ovat olleet viikon mittaan kovaa valuuttaa.

Vaapun viritys on onnistunut ja tulos vetää suupielet hymyyn.


Ja seuraavana päivänä hauskanpito jatkui..

Perhoa ei pidä unohtaa ottipeliä etsittäessä..
Samuli, Aleksi ja kaunis nousulohi  
  



maanantai 6. heinäkuuta 2015

Oodi Pertille

Mennyt viikko päästiin viettämään ihanteellisissa lohestusolosuhteissa. Tästä huolimatta saalismäärät eivät kohonneet edellisviikon tasolle. Tapahtumia riitti kuitenkin useammalla lohestajalla ja saatujen lohien lisäksi katkeria karkuutuksia koettiin useita. Tälle kaudelle povattiin tavallista enemmän suuria neljän ja viiden merivuoden lohia. Tälläisia joka kalastajan unelmalohia tuntuu joessa tällä hetkellä myös uivan. Moni on joutunut toteamaan sen kirvelevän karkuutuksen muodossa, mutta onnekkaimmat ja taitavimmat ovat kiikuttaneet komeita kaloja myös puntarin nokkaan.



Saamamiehiä naurattaa
Eräs unelmansa tänä kesänä toteuttanut lohestaja on Pertti Halinen, mies kaikkien tunteman kuningatar-jäätelötuutin takaa. Pertti kohosi viikon ehdottomaksi lohikuninkaaksi Naamisuvannolla ja uskallamme väittää, että vastaavaan saldoon ei menneellä viikolla yltänyt moni koko jokivarrestakaan. Pertin avauskala tuli yhdessä soutukaveri Risto Korpisen kanssa ja molempien ennästys nytkähti uusiin upeisiin lukemiin 13,8 kg. Ristolle kala oli peräti lohestusuran ensimmäinen. Mahtava avaus siis! Pertin tahti jatkui kuitenkin hurjana. Riston kanssa saatua kalaa seurasi keskiviikkona upea vajaan 12 kilon lohi ja kirsikkana kakun päälle Pertti kepitteli perjantaina mahtavan 15,7 kiloisen ja 117 cm pitkän kojamon. Naamisuvanto onnittelee upeasta viikosta!
Pertti ja 15,7 kg kojamo



Viikon aikana koettiin paljon muitakin onnen hetkiä, joista oli hienoimpia oli ehdottomasti Jani Blommendahlin, Jermu Juvosen ja Aleksi Jylhän saama upea ennätyslohi. Kalalle kertyi painoa 12,6 kiloa ja hieno väsytystaistelu tallentui myös videolle, johon on tässä linkki.
Erityismaininta kuuluu Nastolinin Pentille ja Maj-Brit Zweybergille. Pariskunnan sitkeä soutaminen palkittiin sunnuntaina hienolla 10,6 kiloisella naaraslohella.
Pentti ja Maj-Brit
Naamisuvanto