Kalastusta

Kalastusta
Kalaan naamisuvannolle - Tornionjoen ottipaikalle.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Loop Academy

Perjantai-iltana livistimme Sakun kanssa töistä ja lähdimme Kengisforsseniin tutustumaan perhovälinevalmistaja Loopin järjestämään perhokalastuspäivään. Tapahtumassa oli tarjolla niin perhoheitto- ja sidontakoulutusta sekä mahdollisuus testata Loopin perhovapoja. Koulutusten vetäjinä oli Pohjoismaiden eturivin lohenkalastajia ja perhonheittäjiä, kuten Lars Munk ja Ronny Landin. Kävimme Sakun kanssa molemmat hakemassa lisää oppia heittotekniikkaan. Tämän lisäksi illalla oli mahdollisuus päästä kalastamaan Kengiksen upeaa poolialuetta.
Kahdenkäden heittokurssi Kengiksen 1. poolissa
Päivä oli kaikin puolin onnistunut, joskin hyvin helteinen. Huippuopissa varmasti jokainen paikalla ollut sai lisää vinkkejä oman heittotekniikan hiomiseen ja tämän lisäksi oli upeaa päästä näkemään heittodemoja maailman huipulta. Kaikkein antoisinta päivässä taisi kuitenkin olla, kun pääsi seuraamaan nuoren pojan keskittynyttä ilmettä heiton aikana ja Sakun onnistumisen riemua hyvin onnistuneen heittokurssin päätteeksi.

Saku hyvässä opissa

Heittokoulutus oli hyvin ammattimaista ja opin paljon. Opettaja oli hyvin mukava vaikka puhuikin vain englantia. Miskan piti hieman tulkata jossakin asioissa. Mutta suurimmaksi osaksi kouluttaja näytti mitä hän tarkoitti. Kokonaisuudessa opin hyvin paljon heittotekniikoista ja kokemus oli mukava.

Miska ja Saku


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti